Uutislistaukseen

Keski-Porin kirkon torni- ja aluevalaistusremontti jää ensi vuoteen

Yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt keskeyttää Keski-Porin julkisivukunnostus- ja aluevalaistuksen uudistuksen hankkeen ja hylätä saadut urakkatarjoukset, koska hankinta ylitti investointiin varatun määrärahan eikä todellista kilpailua ole syntynyt.

Hankkeelle oli kuluvan vuoden investointisuunnitelmassa varattu 830 000 euroa. Hankkeessa oli julkisivukunnostuksen yhteydessä suunnitelmana kunnostaa kirkon julkisivuvalaistus ja tornin aikakellon koneistot.

Kuitenkin loppukeväällä käydyn tarjouskilpailun edullisimpien tarjousten yhteissumma varauksineen tilaajahankinnoille on runsaat 2,4 miljoonaa euroa, mikä ylittää valtuuston hyväksymän investointivarauksen lähes kolminkertaisesti.

Keski-Porin kirkon torni on kuitenkin korjattava pikaisesti ja korjaustarpeen talousvaikutuksia tulee arvioida uudelleen. Näin ollen hankkeen sisältöä tarkastellaan siltä kannalta, mistä voidaan ensivaiheessa luopua ja mitä korjaustoimenpiteitä voidaan siirtää toiseen vaiheeseen.

Tavoitteena on, että uusi urakkakilpailutus voitaisiin pitää loppukesästä siten, että tarjoukset ovat tilaajalla syyskuun puolivälissä. Tuolloin koko korjaushankkeen kustannukset olisivat tiedossa ensi vuoden budjetointia suunniteltaessa.

Varsinainen urakointi tapahtuisi ensi vuoden aikana ja tarkempi aikataulu olisi neuvoteltavissa urakoisijan ehdotuksen mukaan, jolloin sillä katsottaisiin olevan hinnoitteluunkin myönteinen vaikutus.

Wed Jun 10 18:16:05 EEST 2026