Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Metsähautausmaa ja Vanha hautausmaa, 28100 Pori
Metsähautausmaalla ja Vanhalla hautausmaalla on omat hauta-alueet veteraaneille. Sukuhautaan hautaaminen tai uuden haudan lunastus muilta Porin hautausmailta on myös mahdollista.
Metsähautausmaalla on oma osastonsa veteraaneille. Arkkuhaudat tehdään mataliksi haudoiksi. Myös aviopuolisolle voi varata paikan, jolloin tulee kaksi rinnakkaista paikkaa. Myös uurnahautaus on mahdollista.
Vanhalle hautausmaalle on rakennettu sotaveteraaneille oma uurnahauta-alue. Yhteistä hautapaasia koristaa tammenlehvä-koriste. Uurnahaudassa on myös paikka aviopuolisolle.
Kaikilla rintamasotilastunnuksen (RST), rintamapalvelutunnuksen (RPT) tai vastaavan palvelutunnuksen omaavilla sotaveteraaneilla on maksuton hautaus, joka sisältää hautapaikan 25 vuodeksi, hautausmaksut (haudan avaus, peitto ja kunnostus), tuhkauksen, muistotilaisuustilan käyttökorvauksen seurakunnan tiloissa ja muistomerkin siirtokulut, mikäli hautaus tulee vanhaan hautaan. Nimilaatan hinta peritään hinnaston mukaan.
Sotaveteraanin aviopuolisolla on maksuton hautapaikka 25 vuoden käyttöoikeudella. Muut maksut peritään hinnaston mukaan.
Ei-porilaiselta sotaveteraanilta peritään tuhkausmaksu, mikäli tuhka haudataan muualle kuin Poriin.
Maksuton hautaus edellyttää sotilaspassin esittämistä, josta selviää rintamasotilas- tai rintamapalvelustunnus. Tunnuksen voi esittää hautaustoimistossa tai seurakunnan hautauspalveluiden toimistossa.
Kelasta saa todistuksen miinanraivaajasta.