Pomarkun kirkko

Pomarkun uusi kirkko

Kirkkokuja 2, 29630 Pomarkku

Pomarkun kirkko

Pomarkun uusi kirkko on valmistunut 1921. Uuden kirkon rakentamista ahtaan ja huonokuntoisen kirkon tilalle alettiin suunnitella jo ennen vuotta 1900. Suunnitelmat tilattiin arkkitehti Josef Stenbeckiltä, mutta myöhemmin seurakunta hylkäsi ne. Uudet suunnitelmat teki arkkitehtiylioppilas Ilmari Launis.

Pomarkun harmaagraniittisen kirkon rakentaminen aloitettiin 1914 ja vaikeiden vuosien jälkeen kirkko vihittiin käyttöön marianpäivänä 1921. Kirkko on tyyliltään kansallisromanttisen kauden myöhäinen tuotos. Kirkon kokonaisuus on arkkitehtiylioppilas Ilmari Launiksen suunnittelema alttarifreskoa ja runsaita koristemaalauksia myöten. Kirkossa saarnatuoli on harvinaisella, mutta keskeisellä paikalla alttarin yläpuolella.

Alttarifresko kuvaa Jeesuksen kuolinhetkeä ristillä ja sitä ympäröivät pelastushistoriaan liittyvät symbolikuvat. Kirkon ulko-oven päällä oleva teksti ”Minä olen elämän lähde” kertautuu myös maalauksissa. Kuoleman todellisuudesta muistuttaa edelleen viikatemies, mutta viinaa keittävän paholaisen kuva on myöhemmin piispan määräyksestä peitetty.

Viimeisin korjaustyö kirkossa valmistui adventtina 1999. Remontin myötä kirkko sai valoisan ilmeensä. Kirkossa on alkuperäiset 14-äänikertaiset romanttisen tyylikauden urut.

Kirkon symboliikkaa

Pomarkun kirkko on suunniteltu kansallisromanttisella kaudella, jolloin symboliikka oli vahvasti esillä rakennustaiteessa. Kirkkomme liittyy monessa kohdassa vanhaan kirkollisten rakennusten perinteeseen, jossa monilla meille usein huomaamattomilla yksityiskohdilla on syvällinen sisältö.

Symbolit puhuvat usein enemmän kuin sanat. Ne ovat vertauskuvia, jotka antavat näkyvän muodon ikuiselle ja katoamattomalle todellisuudelle.

Jerusalemin temppelistä kirkkoon

Kristillisten kirkkorakennuksen esikuvana on Jerusalemin temppeli, joka on tulkittu uskomme sanomasta käsin. Temppeli oli Jumalan pyhyyden ilmentymä ja taivaan kirkkauden eteissali. Kirkon eteisen (asehuone) esikuvana oli temppelin eteishalli, kirkkosalin (keskilaiva) temppeli pyhä ja kuorin esikuvana kaikkein pyhin. Kristillisissä kirkoissa ei ole esirippua, koska Jeesuksen kuolema repi rikki temppeli väliverhon ja avasi meille pääsyn Jumalan luo. Kotikirkossamme vain pari porrasta muistuttaa temppelin portaista. Joissakin kirkoissa tällä kohtaa riippuu suuri ristiinnaulitun kuva, triumfikrusifiksi (Noormarkun kirkko). Meillä Jeesuksen voitosta muistuttaa orjantappurakuvio katon kaaressa ja Jeesuksen sydänkuvio.                  

Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hengellinen temppeli. Kirkkomme on siksi ristin muotoinen ja ulko-oven yläpuolella olevassa holvikaaren kulmakivessä on Jeesuksen tunnuskirjaimet A ja O. Jeesus on kaiken koossa pitävä kulmakivi.                              

Lännestä itään

Kirkkorakennuksissa on otettu huomioon ilmansuunnat ja niille kristillisessä uskossa annetut merkitykset. Ilmansuunnat antavat peruslinjat kirkkotaiteelle. Kirkot on rakennettu perinteisesti niin, että alttari on itään ja pääovi länteen.

Itä on Jumalan suunta, johon viittaa Eeden. Jeesus on Vanhurskauden aurinko ja siksi hänen paluunsa symbolina on itä. Itä siis symboloi Jumalaa, iankaikkisuutta, autuutta ja elämää. Itäseinä kirkkosalissa on iankaikkisuuden rajan vertauskuva ja alttaripöydän kaari on taivaallisen juhlapöydän äärimmäinen osa meidän maailmassamme. Kirkossa ollaan kasvot kohti iankaikkisuutta ja kirkkorakennus on iankaikkisuuden eteishalli.

Pomarkun kirkossa alttarifreskon kaari viittaa iankaikkisuuteen (orjantappurakuvio, Aurinko symboli, jossa Jeesuksen sana: Minä olen maailman valo). Iankaikkisuuteen viittaa myös freskon aihe, Jeesuksen kuolinhetki. Maailmanhistorian pimein hetki valaisee meidän maailmamme. Vaalaeasävyisessä kirkossa tämä tumma fresko muodostaa vahvan kontrastin. Oikealla edessä on iankaikkisuuteen viittaava maalaus. Sakastin seinään on kirjoitettu Jesajan kirjan taivaallinen ylistys.

Länsi on taas tämän vastakohtana kuolevaisuuden ja kuoleman ilmansuunta. Länsi on pahuuden ja tämän maailman symboli. Kirkon länsiseinä on raja ja muuri pahaa maailmaa vastaan, tähän liittyy myös tornin sijainti lännessä (puolustus ja tähystys). Kirkon peräseinässä on myös kuolevaisuutemme vertauskuvana ja muistutuksena kuoleman viikatemies.

Etelästä pohjoiseen

Kirkkotilan vertauskuvissa etelästä pohjoiseen (eli siis oikealta vasemmalle) kulkee aikajana luomisesta viimeiseen päivään. Vanhan testamentin tapahtumat ovat eteläpuolella ja uuden testamentin tapahtumat pohjoispuolella. Saarnatuolin paikka on tämän symboliikan mukaan pohjoisen puolella, koska se on evankeliumin puoli (Pomarkussa se on keskellä).

Kirkossamme tämä vertauskuvallisuus näkyy eteläpuolella kaarissa ja seinissä olevissa lain tauluissa, seitsenhaaraisessa kynttilänjalassa ja syntiä ja kuolemaa kuvaavissa käärmeessä ja pääkallossa. Pohjoispuolella taas on elämän kruunu vertauskuvana iankaikkisesta elämästä. Erityisen selvästi tämä näkyy alttarikaaren kuvapareissa, jotka ovat alhaalta ja oikealta lähtien ovat seuraavat:
syntiinlankeemuksen puu (1 Moos 2:17) ja taivaallinen elämän puu (Ilm 2:7),
synti ja kuolema ja elämän kruunu (Ilm 2:10),
vaaka, jossa miekka (Ilm 6:5) ja vaaka, jossa lilja (Ilm 6:5).
Ehtoolliseen liittyvä kuvapari ei kulje tämän symboliikan mukaan.
Pohjoispuolella oleva kastemaljan kuva (Joh 7:37) ja siinä linnut Jumalan lasten symbolina puhuu kasteesta porttina Jumalan kansaan.

Myös alttarifreskon sisältö on tämän vertauskuvallisuuden mukaan jaettu. Ristiltä loistaa valo pohjoispuolelle. Pohjoispuolella ovat uskovat, jotka katsovat Jeesukseen ja katuva ristin ryöväri, eteläpuolella taas Jeesukselle selkänsä kääntäneet. Poikkeuksena on uskonsa tunnustanut sadanpäämies.

Minä olen elämän lähde

Nämä sanat kutsuvat kirkon pääovelta peremmälle ja Vapahtajan luo. Elämän lähteestä kertoo myös kulmakivestä virtaava vesi. Saarnatuoli keskellä kirkkoa voidaan liittää myös tähän Kristussanoman keskeisyyteen. Saarnatuolin ovi voidaan ymmärtää Jeesuksen haudan ovena, josta kerrotaan sanomaa ylösnousseesta Vapahtajasta (A ja O symboli oven päällä).

Kirkkotilassa on laajalti pyöreitä tyyliteltyjä vihkiristejä, joita keskiaikaisissa kirkoissa on kirkon vihkimisen yhteydessä tehty kirkon seiniin. Penkkien päädyissä nämä vihkiristit puhuvat siitä siunauksesta, jolla Jeesus siunaa seurakuntaa. Todellinen hengellinen temppeli on Jumalan kansa, joka kokoontuu sanan kuuloon, ylistämään Herraansa ja vastaanottamaan hänet ehtoollisessa.

(Hannu Anttoora 2005)

Pysäköinti
wc

Sijainti kartalla

Tapahtumat

su 27.10. klo 10.00

Kirkkokuja 2, 29630 Pomarkku

Messu

.
ke 30.10. klo 14.00 -15.00

Kirkkokuja 2, 29630 Pomarkku

Avoimen lauluryhmän harjoitukset

Avoin lauluryhmä harjoittelee