Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Diakonia on Jeesuksen esimerkistä lähtevää työtä lähimmäisen auttamiseksi erilaisissa elämäntilanteissa. Diakoniatyö antaa sosiaalista, henkistä ja hengellistä sekä taloudellista tukea surun, yksinäisyyden, mielenterveysongelmien, sairauden, muun kriisin tai arjen haasteen kohdatessa. Diakoniatyöntekijältä voit myös tarvittaessa saada apua etsiessäsi seurakunnan, kaupungin ja järjestöjen tarjoamia palveluja.
Lisäksi Keski-Porissa diakoniatyö järjestää ihmisiä yhdistävää ja osallistavaa toimintaa esimerkiksi ryhmien, retkien, leirien, vapaaehtoistoiminnan ja hartauksien muodossa.
Taloudellinen apu on määritelty kertaluontoiseksi ja tilapäiseksi avustamiseksi odottamattomissa kriisitilanteissa. Diakoniatyöntekijä haastattelee aina avustuksenhakijaa ja hakijan kokonaistilanne kartoitetaan. Avustuspäätökset pohjautuvat diakoniatyöntekijän tai diakoniatiimin harkintaan. Diakoniatyöntekijän kanssa voi yhdessä pohtia taloudellisten vaikeuksien syitä ja miettiä vaihtoehtoja niistä selviytymiseen. Tavoitteena on tukea asiakkaan selviytymistä ja tarvittaessa ohjata hänet saamaan apua myös muualta. Vastuu kansalaisten perustoimeentulosta kuuluu lakisääteisesti yhteiskunnalle.
Keski-Porin seurakunta on jaettu alueisiin ja jokaisella alueella on oma työntekijänsä. Voit varata ajan oman asuinalueen diakoniatyöntekijälle puhelimitse tai sähköpostitse.
Jos asiasi koskee taloudellista avustamista, otathan mukaasi tiliotteesi ja viimeisimmän toimeentulotukipäätöksen. Tulethan tapaamiseen päihteettä.
Työpiste Pormestarinluodon seurakuntakodilla. Alue Pormestarinluoto.
Työalueet Aittaluoto, Karjaranta, Lukkarinsanta ja perhetyö
Vapaaehtoistyö, kirkkokahvitus, Mikonkoto (kahvila-kirpputori) Päivystys Lyttylän rukoushuoneella joka kuun 1. perjantai, ajanvaraus 0400 309 767.
Työpiste Ruosniemen kirkolla.
Työalueet ydinkeskusta ja viides osa
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä