Hautajaiset
Läheisen kuolema voi koskettaa ja järkyttää syvästi. Vaikka kuolemaa on ehkä osannut odottaa, se saattoi silti tulla yllätyksenä. Kuoleman herättämiin ajatuksiin ja tunteisiin ei voi valmistautua.
Suru on ihmisen terve ja luonnollinen tapa kohdata menetys. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa surra. Jonkun on helppo itkeä, toisella itkun aika tulee myöhemmin. Surun kestoa, syvyyttä ja sen vaatimaa aikaa ei voida ennakoida. Surussa pitää olla armollinen niin itselleen kuin läheisilleen.
Hautauspalvelut auttaa: yhteystiedot. Lisäksi apuna on Hautajaisjärjestelyopas. Seurakunnat järjestävät myös monenlaisia suruun liittyviä tapahtumia.
Virkatodistuksen perunkirjoitustavarten voi tilata täältäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.
Psalmi 139:16
Läheisen kuolema - Suomi.fi
Suomi.fi:n uusi opas ohjaa läpi läheisen kuoleman jälkeisen byrokratiaviidakon - Kirkkohallitus on mukana yhteistyössä.
Opas löytyy täältäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Siunauksen kulku
Siunaustilaisuudessa arkku on yleensä asetettu valmiiksi kirkon tai kappelin alttarin eteen. Arkun pääpuoli on alttariin päin. Papin tehtävänä on hoitaa siunaustilaisuus ja opastaa sen kulku. Omaisilla on siunaustilaisuudessa oikeus keskittyä suruun.
Hautaan siunaamisen kaava pääpiirteittäin:
- Johdantomusiikki
- (Kukkien lasku voi olla tässä jos arkku menee tuhkattavaksi)
- Alkuvirsi
- Johdantosanat
- (Psalmi)
- Rukous
- Raamatunluku
- Siunauspuhe
- (Uskontunnustus)
- Siunaussanat
- (Virsi tai musiikkiesitys)
- Rukous
- Isä meidän -rukous
- Herran siunaus
- (Kukkien lasku voi olla tässä jos arkku menee tuhkattavaksi)
- Loppuvirsi
- Päätösmusiikki
(Suluissa olevien kohtien käyttö vaihtelee erilaisten tapojen mukaan)
Arkkuhautauksissa kukat voidaan laskea kappelissa.
Arkkuhautauksessa siunaustilaisuus voidaan järjestää suoraan haudalla.
***
Lue lisää:
- Suruun liittyviä tapahtumia PorissaLinkki avautuu uudessa välilehdessä (linkki vie tapahtumakalenterin suruun liittyviin tapahtumiin ja ryhmiin)
- Kaipaako lapsesi tai nuoresi tukea surussa? Voit jättää yhteydenottopyynnön lasten ja nuorten sururyhmän ilmoittautumislomakkeella. Otamme teihin yhteyttä ja voidaan yhdessä miettiä millainen surutuki olisi teille sopivinta, myös esimerkiksi yksilöllinen tuki mahdollista https://www.mvs.fi/srk/pori/url/x92XYrshH0
- Nuorten työikäisten leskien sururyhmä Ulvilan seurakunnassaLinkki avautuu uudessa välilehdessä (linkki aukeaa Ulvilan seurakunnan tapahtumakalenteriin). Ryhmä avoin myös porilaisille. Ryhmä kokoontuu osoitteessa Saarentie 5, Vanha-Ulvila (Kirkkotupa B-osan sisäpiha). Lisätietoja Sanna Pihkoluoma, puh. 0447350637. Syksyn 2026 tapaamisajat:
- su 27.9. klo 14
- to 8.10. klo 18
- su 25.10. klo 14
- to 5.11. klo 18
- su 22.11. klo 14
- to 3.12. klo 18
- su 20.12. klo 14
- Nuori suru -hankkeella valtakunnallisesti tarjolla nuorten surutukitoimintaa, mm. verkkoryhmä. Lue lisää tästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä (avautuu ulkopuoliselle verkkosivulle).