Facebookissa ovat

Kirkkoporissa.fi-etusivulla on linkki, ”Hartauksia verkossa”, josta löytyy listattuna kaikki Porin ev.lut. seurakuntien kuluvan viikon sunnuntain jumalanpalvelukset sekä linkit seurakuntien sometileille, joiden kautta voit mm. seurata jumalanpalveluksien striimauksia. Samasta linkistä löytyvät myös valtakunnallisen verkon jumalanpalvelukset.

Uutislistaukseen

Siikainen päätymässä osaksi Kankaanpään seurakuntaa ensi vuoden alusta alkaen

13.5.2022 13.45

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on keskiviikkoisessa kokouksessaan päättänyt puoltaa Siikaisten seurakunnan liittämistä osaksi Kankaanpään seurakuntaa ensi vuoden alusta lukien.

Taustalla on seurakunnan taloudellinen tilanne, mikä on aiheuttanut huolta toiminnan turvaamisesta pitkällä aikavälillä. Nyt hyväksyttyjen aloitteiden toteuttaminen turvaa seurakunnallisen työn niin Siikaisten seurakunnan alueella osana Kankaanpään seurakuntaa.

Liitosaloite on tuomiokapitulin mukaan näin ollen sekä toiminnallisesti että taloudellisesti tarkoituksenmukainen.

Siikaisten seurakunnissa on tehty pitkän tähtäimen arviointia toiminnan turvaamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi. Selvityksen pohjalta seurakunnassa on päädytty liitosneuvotteluiden aloittamiseen.

Kankaanpään ja Siikaisten seurakuntien kirkkovaltuustot ovat tehneet aloitteen seurakuntajaon muuttamiseksi siten, että Siikaisten seurakunta liitetään Kankaanpään seurakuntaan ensi vuoden alusta lukien.

Päätökset tehtiin Kankaanpäässä yksimielisesti ja Siikaisissa äänestyksen jälkeen.