Sairaalasielunhoidon periaatteet

Hyväksytty Kirkkohallituksen täysistunnossa 17.8.2011.

1. Sairaalasielunhoidon asema

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämä sairaalasielunhoito ankkuroituu kirkon perustehtävään sekä kirkon ja terveydenhuollon yhteisiin päätöksiin ja suosituksiin:

• Euroopan sairaalasielunhoidon standardit, hyväksytty Turussa 15.6.2002.
• Kehittyvän avohoidon haaste seurakunnan sielunhoitotehtävälle.Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous, kirjelmä no 6, 12.9.1989.
• Suositus sielunhoidosta sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja sosiaalitoimessa.Kirkkohallitus: Ohjeita ja tiedotuksia 13/1983 ja Lääkintöhallitus Dno 2013/101/83.

Sairaalasielunhoitaja toimii seurakuntien palkkaamana terveydenhuollossa.

2. Sairaalasielunhoidon arvot

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämä sairaalasielunhoito toimii yhteistyössä terveydenhuollon kanssa. Kirkon strategiassa esitellään seuraavat neljä arvoa: pyhän kunnioitus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus ja totuudellisuus.
Terveydenhuollon päämääränä on terveyden edistäminen, sairauksien ehkäisy ja hoito sekä kärsimyksen lievittäminen. Sielunhoidon päämääränä on sairaan ja kärsivän ihmisen elämänkatsomuksellisiin, hengellisiin ja henkisiin kysymyksiin vastaaminen.

Sielunhoitaja kunnioittaa potilaan ihmisarvoa, vakaumusta ja koskemattomuutta riippumatta tämän taustasta ja elämänkatsomuksesta. Itsemääräämisoikeus on selvästi määritelty perustuslaissa sekä laissa potilaan asemasta ja oikeuksista. Sairaan ja kärsivän auttamisessa terveydenhuollon ja kirkon sielunhoidon arvot kohtaavat. Sekä hoidossa että sielunhoidossa ihminen nähdään kokonaisuutena ottaen huomioon hänen fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja hengelliset tarpeensa.

3. Toimintaympäristön muuttuminen

Terveydenhuollon muutokset vaikuttavat sairaalasielunhoidon toteuttamiseen. Sairauden ymmärtäminen muuttuu lääketieteen kehittyessä. Individualismi ja yksityisyyden suojan vahvistuminen tuovat hoitamiselle uusia haasteita. Lisääntyvä tieto sairauksista ja hoidosta vaikuttaa terveydenhuollon rakenteisiin. Hoitoajat ovat entistä lyhyempiä. Sairaalasielunhoito toimii tässä muutoksessa potilaita ja terveydenhuollon ammattihenkilöstöä tukien. Avohoidon sielunhoidon tarpeen kasvaessa seurakunnan työntekijöiden yhteistyö on yhä tärkeämpää ja edellyttää uusien toimintatapojen kehittämistä.

Potilaiden ja hoitohenkilöstön etninen, kulttuurinen ja uskonnollinen kenttä on kirjavoitunut. Eksistentiaalista ja katsomuksellista ahdistusta ei ilmaista pelkästään uskonnollisin termein. Sairaalasielunhoitajalla tulee olla eri uskontojen ja terveydenhuollon etiikan asiantuntemusta.

4. Uskonnonvapauslain ja potilaslain vaikutus sairaalasielunhoitoon

Uskonnonvapaus on kaikkien Suomessa asuvien perusoikeus. Vuonna 2003 hyväksytty uskonnonvapauslaki esittää uskonnonvapauden positiivisena oikeutena. Perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen omantuntonsa vastaisesti osallistumaan uskonnon harjoittamiseen.

Uskonnonvapaus on paitsi yksilön myös yhteisön oikeus. Yhteisen uskonnonharjoituksen osalta uskonnonvapauteen kuuluu esimerkiksi potilaan ja sielunhoitajan oikeus molempien niin halutessa harjoittaa yhteisesti uskontoaan. Kaikkien uskonnollisten yhteisöjen ja uskontokuntiin kuulumattomien oikeuksia on ehdottomasti kunnioitettava.

Potilaslain mukaan sairaalapappi on hoitoyhteisössä sivullinen, koska hän ei ole terveydenhuollon ammattilainen eikä tee hoitotyötä. Sairaalapappi on kirkon työntekijä ja noudattaa myös kirkkolakia ja kirkkojärjestystä.

Potilaslain lähtökohta on potilaan itsemääräämisoikeus. Sairaalapapin oikeus tutustua potilaan asiakirjoihin edellyttää potilaalta tai poikkeustapauksissa häntä edustavalta henkilöltä saatua lupaa.

5. Sairaalasielunhoitajan tehtävä

Sairaalasielunhoitaja on evankelis-luterilaisen kirkon työntekijä, pappi tai lehtori, jonka tehtävänä on palvella potilaita, heidän omaisiaan ja terveydenhuollon henkilökuntaa. Hän on sairauden herättämien elämänarvoja ja elämänkatsomusta koskevien kysymysten asiantuntija. Sairaalasielunhoitaja toimii työssään kokonaisvaltaisen hoidon hyväksi. Hän on koko hoitoyhteisöä varten ja toimii yhteyshenkilönä uskonnollisten yhteisöjen ja terveydenhuollon välillä. Sairaalasielunhoitaja osallistuu tarvittaessa hoidon eettisten kysymysten pohdintaan.

Osa sairaalasielunhoitajan tehtävistä liittyy avohoitoon sekä seurakuntien ja terveydenhuollon työntekijöille annettuun työnohjaukseen ja koulutukseen. Vapaaehtoistoiminta tuo sairaalasielunhoitajalle uusia työtehtäviä, samoin kriisi- ja suuronnettomuuksien jälkihoitoon kuuluva sielunhoito. Hengellinen ja henkinen tuki saattohoidossa, surevien omaisten tukeminen ja poliisi- ja pelastusviranomaisten kanssa tehtävä yhteistyö vaativat sairaalapapin ammatillista osaamista.

Sairaalapapin ja potilaan keskusteluissa ei aina puhuta hengellisin sanoin, mutta läsnä on syvempi ulottuvuus, pyhän tuntu. Pappi on hengellisten asioiden asiantuntija, ja hän toimii uskonnollisen kielen tulkkina. Papin tehtävä on tuoda pyhä sairaalan arjen ja kiireen keskelle.

6. Ammattitaito

Sairaalasielunhoitajalla on todettu soveltuvuus tehtäväänsä ja kirkon hyväksymä erikoistumiskoulutus.

Jatkuvan koulutuksen ja työnohjauksen avulla sielunhoitaja kehittää kykyään ymmärtää ihmisen sairautta ja kriisejä sekä lisää itsetuntemustaan ja vuorovaikutustaitojaan.

7. Salassapitovelvollisuus

Kirkkoa ja terveydenhuoltoa koskevassa lainsäädännössä on säädetty yksityiskohtaisesti salassapitovelvollisuudesta. Sairaalasielunhoitaja noudattaa laissa määriteltyä salassapitovelvollisuutta.

Papin ja lehtorin rippisalaisuus on säädetty kirkkolaissa. Sitä ei voi murtaa. Tämän tarkoituksena on ennen muuta suojata ihmistä, joka on uskoutunut papille. Kaikki papin työssään kuulema ei kuitenkaan kuulu rippisalaisuuden piiriin. Kirkon työntekijän tulee tunnistaa ne tilanteet, joissa ihminen on henkisen, hengellisen, ruumiillisen tai seksuaalisen väkivallan uhri. Tietyissä tilanteissa papin on ilmoitettava rikoksesta tai sen hankkeesta rippisalaisuudesta huolimatta. Papilla ja lehtorilla on ilmoitusvelvollisuus havaitsemastaan väärinkäytöstä.*

8. Suhde potilaaseen

Sairaalasielunhoidon ydin on työntekijän ja potilaan luottamuksellinen sielunhoitosuhde, jossa potilas voi käsitellä kaikkia elämäänsä ja sairauteensa liittyviä asioita sekä saada sielunhoidollista tukea ja lohdutusta. Sielunhoitajan ja potilaan kontakti syntyy tavallisimmin potilaan tai hänen läheistensä aloitteesta. Myös lääkärin tai hoitajan kanssa käydyt keskustelut voivat olla yhteydenoton taustalla. Potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen sielunhoitaja varmistaa, että kyseessä on potilaan oma tahto, ja sopii hänen kanssaan yhteistyön käytännöistä, tavoitteista ja periaatteista.

Sielunhoitaja on tarvittaessa yhteydessä muihin kirkkoihin tai uskonnollisiin yhteisöihin ja hankkii potilaalle tämän toivomaa sielunhoidollista apua.
* Piispainkokouksen selonteko rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamisesta (2011) ja Kirkkohallituksen julkaisu Aika puhua – aika vaieta (2011).

9. Hoitoyhteisö

Ihmisen hoitaminen on terveydenhuollossa monien ammattiryhmien yhteistyötä. Sairaalasielunhoitaja voi potilaan suostumuksella toimia oman alansa asiantuntijana potilasta koskevissa asioissa. Työssään sielunhoitaja on vastuussa hoitoyhteisön ja seurakuntansa johdolle. Kirkon vastuulla on sairaalasielunhoidon kristillisen identiteetin säilyttäminen ja sen korkean laadun takaaminen.