-
Pomarkku vakaviin neuvotteluihin Porin kanssa
Kirkkovaltuusto hyväksyi yksimielisesti seurakuntayhtymän ensi vuoden budjetin.Wed Nov 29 21:21:00 EET 2017
-
Arkkipiispaehdokkailla vaalipaneeli Puuvillassa tammikuussa
Kauppakeskus Puuvillassa Porissa järjestetään tiistaina 16. tammikuuta arkkipiispaehdokkaiden vaalipaneeli, johon osallistuvat kaikki viisi ehdokkaaksi ilmoittautunutta.Mon Nov 27 15:34:00 EET 2017
-
Kauneimmat joululaulut löytyvät nyt keskitetysti
Porin ev.lut. seurakuntayhtymän kaikista Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksista on koottu yhteenveto yleisön palvelemiseksi.Wed Nov 22 14:41:01 EET 2017
-
Piispa Kalliala joutui perumaan tulonsa
Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala ei tuoreimman tiedon mukaan sittenkään pääse juontamaan Porin seurakuntakeskuksen 5. kerroksessa torstai-iltana 23. marraskuuta pidettävää reformaation merkkivuoden keskustelutilaisuutta, jonka aiheina ovat reformaation lisäksi kehitys, rauha, globaalius sekä ihmisoikeudet.
Wed Nov 22 08:38:01 EET 2017
-
Tunnettuja nimiä Käppärän hautausmaalla
Tänään perjantaina 17.11. ilmestyvässä Porin Kirkkosanomissa esitellään vasta valmistunut, Käppärän hautausmaan hautapaikkakartta, johon on merkitty historiallisesti merkittäviä hautapaikkoja, tunnettuja nimiä ja sukuhautoja.
Tarina siitä, mistä idea karttaan on lähtenyt ja kuinka sitä on työstetty, löytyy Porin Kirkkosanomista.
Fri Nov 17 10:06:00 EET 2017
-
Ristin tie palaa porilaiseen pääsiäiseen
Takavuosina esitettyä pääsiäisnäytelmää on toivottu takaisin jo pitkään.Fri Nov 17 10:01:00 EET 2017
-
Seurakuntayhtymälle tiukka budjetti
Mahdollisiin seurakuntaliitoksiin on varauduttu maksamalla loputkin pankkilainat pois vuoden aikana.Wed Nov 15 18:16:01 EET 2017
-
Rakennushankkeita valmiiksi Meri-Porissa
Kaikki sujui alkuperäisen aikataulun mukaisesti.Tue Nov 14 10:18:37 EET 2017
-
Partiolaisten suurtapahtuma Poriin
Porissa järjestetään ensi kesänä 8.-10. kesäkuuta partiolaisten Framil-suurtapahtuma.Wed Nov 08 10:30:00 EET 2017
-
Yhteisen kirkkoneuvoston budjettikokouksen päätökset
Porin ev. lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui keskiviikkona 25. lokakuuta.Wed Oct 25 14:51:12 EEST 2017
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- 35
- 36
- 37
- 38
- 39
- 40
- 41
- 42
- 43
- 44
- 45
- 46
- 47
- 48
- 49
- 50
- 51
- 52
- 53
- 54
- 55
- 56
- 57
- 58
- 59
- 60
- 61
- 62
- 63
- 64
- 65
- 66
- 67
- 68
- 69
- 70
- 71
- 72
- 73
- 74
- 75
- 76
- 77
- 78
- 79
- 80
- 81
- 82
- 83
- 84
- 85
- 86
- 87
- 88
- 89
- 90
- 91
- 92
- 93
- 94
- 95
- 96
- 97
- 98
- 99
- 100
- 101
- 102
- 103
- 104
- 105
- 106
- Seuraava »