Uutislistaukseen

Silokallion remontissa uutta tekemistä

Silokallion kurssikeskuksen keittiön parannuksen ja korjaustöiden edetessä on tullut esiin teknisiä uudistus ja kunnostustarpeita, jotka kannattaa nyt tehdä muun rakennustyön yhteydessä.

Esimerkiksi käyttöveden jakeluun liittyvät putkitukset joudutaan uusimaan keittiön osalta lähes kokonaan, kun kaikilta osiltaan nykyiset asennukset eivät täytä rakenteelliseen tai käytön turvallisuuteen liittyviä

vaatimuksia.

Myös viemäröintiä joudutaan uudistamaan lattian purkamiseen liittyviltä osin. Muun muassa rasvan erotus ei nykyisellään ole toiminut suunnitellusti, joten sitäkin joudutaan korjaamaan.

Lattiapinnoitus ja sen alla oleva betoni on ollut arvioitua selkeästi huonokuntoisempaa, joka joudutaan poistamaan ennen uuden pinnoitusta.

Kiinteistöpäällikkö Arto Huhtanen antoi tilanteen tiedoksi Porin yhteisen kirkkoneuvostjon kokouksessa keskiviikkona.

2022-02-09 18:53:03.0