Uutislistaukseen

Silokallion keittiöremontti vaiheistetaan

Silokallion keittiöremonttiin on tulossa viivästyksiä.

Koronapandemia on vaikuttanut laitteistojen toimitusaikatauluun niin voimakkaasti, että koko hankesuunnitelman mukainen toteutus tällä hetkellä varatussa aikataulussa ei ole mahdollinen, tai ainakin riski sille, että rakennusaikataulu venyy, on ilmeinen.

Maaliskuussa Silokallion toimintakalenterissa on vahvistettuja tilaisuuksia, joten hanke täytyy jakaa osiin. Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan keittiön pienet tilamuutokset ja esimerkiksi lattian pinnoitus ja pesupisteen uusiminen.

Tämä osauudistus voidaan toteuttaa joulu-helmikuun aikana.

Toisessa vaiheessa toteutetaan ilmanvaihdon ja tarvittavilta osin sähkötekniikan uudistus, jonka aikataulu pitää sovittaa toiminnan vaatimuksiin. Tällä aikataulumuutoksella voidaan varmistaa ilmanvaihtolaitteistojen saatavuus ja toimitusaika sekä samalla varmistaa asennusaika.

Näin parannetaan ennakoitavuutta ja vältetään häiriöitä leirikaudella. Kohteen rakennustyöt tullaan tekemään kevyellä rajoitetulla hankintamenettelyllä tuntihinta- ja/tai pienurakkaperusteisesti. Laitehankinta pesupisteen osalta kilpailutetaan 2 – 3 toimittajan kanssa.

Tarvittavat LVIA- ja sähkötyöt teetetään laskutyönä siltä osin, kun ensimmäisen vaiheen työt vaativat.

Porin yhteinen kirkkoneuvosto merkitsi asian tiedoksi keskiviikkoisessa kokouksessaan.

2021-12-01 20:00:00.0