Uutislistaukseen

Porin aluekeskusrekisterin ruuhkia lähdetään purkamaan

Porin aluekeskusrekisterin toiminta on tässä vaiheessa ruuhkautunut. Jonot koskevat sukuselvitysmuotoisia virkatodistuksia ja tällä hetkellä tehdään 17. toukokuuta saapuneita tilauksia. Muut tehtävät eivät ole ruuhkautuneet.

Ruuhkien syyt ovat valtakunnallisia ja niitä ovat muun muassa KirDi-järjestelmän toimimattomuus, sähköisen virkatodistuksen tilausosion käytön haasteet sekä Kirkkohallituksen suosituksen yhdestä aluekeskusrekisterityöntekijästä 20 000 seurakunnan jäsentä kohden osoittautuminen epärealistiseksi.

Myös muilla aluekeskusrekistereillä pitkin Suomea on ollut vastaavia ongelmia.

Porin seurakuntakeskuksessa järjestettiin keskiviikkona avoin yhteistyöneuvottelu, jossa oli tuomiokapitulin edustuksen lisäksi mukana osakasseurakuntien virkamiehiä ja luottamushenkilöitä.

Aluekeskusrekisterin vs. johtaja Leena Pekola myönsi, että esimerkiksi 3,5 kuukauden odotus virkatodistuksen saamiseksi tilauspäivästä alkaen on ehdottomasti liian pitkä. Kaikkien yhteinen näkemys oli se, että asioille on nopeasti tehtävä jotain.

Tilaisuudessa sovittiin, että syntynyttä ruuhkaa lähdetään purkamaan ja että sen toteuttamiseksi etsitään erilaisia keinoja. Ruuhkien purkamiseen kuluu mahdollisesti puoli vuotta, jopa vieläkin enemmän. Näin ollen kahden viikon toimitusaikaan olisi ehkä mahdollista päästä tämän jälkeen.

Vaikka Porin aluekeskusrekisterin ensi vuoden budjetti on jo pitkälti hahmollaan, lupasi Porin ev.lut. seurakuntayhtymän HTH-päällikkö Eeva Uusimäki laatia laskelmia erilaisista vaihtoehdoista sen suhteen, miten monta määräaikaista työntekijää ruuhkan purkamiseksi voitaisiin palkata.

Yksi esiin heitetty mahdollisuus oli se, että Porin aluekeskusrekisterin toivotonta puhelinruuhkaa tasattaisiin halukkaiden seurakuntien seurakuntasihteerien avulla. Tässä vaiheessa kaikki asioijat eivät välttämättä edes tavoita työntekijöitä puhelimitse.

Muuten sinällään Porin aluekeskusrekisterin toiminta on Porin yhteisen seurakuntatyön päällikön Jari Suvilan mielestä lähtenyt hyvin käyntiin.

Varsinais-Suomen seurakunnista on myös edelleen ilmennyt mielenkiintoa liittyä Porin aluekeskusrekisteriin Turun aluekeskusrekisterin sijaan.

Porin AKR:ään liittyy ensi vuoden alusta useita seurakuntia.

2021-09-02 12:29:00.0