DIAK:in Porin yksikkö näyttäisi sittenkin välttävän lopettamisen
Tiilimäellä sijaitseva Diakonia-ammattikorkeakoulun Porin yksikkö näyttäisi tässä vaiheessa välttävän lopettamisuhan.
Diakonia-ammattikorkeakoulun hallitus valitsi maanantaina toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntusen esittämästä kymmenestä vaihtoehtoisesta kampusrakenne-ehdotuksesta kolme jatkovalmisteluun.
Yhteistä vaihtoehdoille on, että jokaisessa on mukana Porin kampus.
DIAK ilmoitti jo vuosi sitten tammikuussa keskittävänsä toimintansa kolmelle kampukselle.
Diakilla on tällä hetkellä kampustoimintaa viidellä paikkakunnalla: Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa.
Yhteistä jatkovalmisteluun valituille vaihtoehdoille on se, että toiminnan kehittämistä jatkettaisiin Helsingin-, Oulun- ja Porin-kampuksilla samalla kun kehitetään uutta liikkuvan kampuksen mallia.
Pieksämäen- ja Porin-kampusten osalta Diak jatkaa neuvotteluja erityisesti tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistamiseksi.
Heikoimmin suunnitelmissa käy Diakin Turun kampukselle. Diakin Turkuun keskitetty tulkkikoulutus ollaankin siirtämässä Helsinkiin.
Asiasta uutisoi torstaina Satakunnan Kansa.
13.5.2021 09.57