Uutislistaukseen

Lavian ja Noormarkun seurakunnat liitosneuvotteluihin

Lavian seurakunta aloittaa liitosneuvottelut Noormarkun kanssa. Kummankin seurakunnan seurakuntaneuvostot ovat tehneet asiasta myönteisen päätöksen omissa kokouksissaan.

Lavian vs. kirkkoherran Tuija Kruusin mukaan tarvitaan liitos, jolla turvataan seurakunnallinen toiminta Laviassa. Liitostarpeen taustalla on myös kiristynyt taloustilanne, joka koettelee erityisesti Lavian kaltaista pientä yhden papin seurakuntaa.

Seurakunnan jäsenmäärä on Laviassa pienentynyt niin, että esimerkiksi viime vuonna rippikouluikäluokka oli enää 12 henkilöä ja kastettujen määrä kahdeksan. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa seurakunnan jäsenmäärä tulee olemaan vielä pienempi, ellei Laviaan muuta lisää asukkaita.

Taannoisessa tunnusteluvaiheessa mukana olivat myös Keski-Porin ja Porin Teljän seurakunnat, mutta niiden vetäydyttyä jäljelle jäi Noormarkku, joka on alusta asti ilmaissut halukkuutensa seurakuntaliitokseen. Noormarkkua Lavian liitoskumppanina puoltavat muun muassa maantieteelliset seikat ja samankaltaisuus maaseutuseurakuntana.

Alun perin oli tarkoituksena, että Laviassa järjestettäisiin liitosprosessin tiimoilta kaikille avoin kuulemistilaisuus, mutta suunnitelmasta jouduttiin luopumaan koronaviruksen takia. Tässä tilanteessa lavialaisia pyritäänkin tavoittamaan muun muassa lehtien, netin ja sosiaalisen median kautta.

Tässä muutostilanteessa Lavian seurakunnan edustajat haluavat kuulla seurakuntalaisten mielipiteet seuraaviin asioihin: 1) Mikä sinulle on tärkeää seurakunnan toiminnassa Laviassa ja minkä pitäisi ehdottomasti jatkua? 2) Jos jumalanpalvelusten kellonaikaa muutetaan, mikä olisi sinun mielestäsi paras aika? 3) Mitä terveisiä haluat lähettää neuvotteluihin?

Vastauksia voi lähettää sähköpostitse vs. kirkkoherra Kruusille (tuija.kruus@evl.fi) tai seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajalle Anita Kampille (anita.kamppi@gmail.com) tai tuoda seurakuntatoimiston postilaatikkoon sunnuntaihin 17. toukokuuta saakka.

Tavoitteeksi on asetettu liitoksen toteuttaminen vuodenvaihteeseen mennessä. Liitosesitys pitäisi saada tuomiokapituliin viimeistään 7. syyskuuta, jotta se ehtisi 16. syyskuuta pidettävään tuomiokapitulin istuntoon ja kirkkohallituksen täysistuntoon 2. lokakuuta.

Yleisenä suosituksena on, että yksipappiset seurakunnat voisivat jatkaa toiminnallisina yksikköinä isomman osana, mutta ilman nykyisenkaltaista hallintorakennetta.

Mon Apr 27 15:27:07 EEST 2020