Uutislistaukseen

Pyhiinvaellustoiminnan projektipäälliköksi Annastiina Papinaho

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on ollut aloitteellinen hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa pyhiinvaellustoimintaa Suomessa sekä avata Suomen ensimmäinen pyhiinvaelluskeskus Turkuun. Vuosille 2020–2022 sijoittuva hanke toteutuu Turun kaupungin ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistyönä.

Tuomiokapituli on valinnut projektipäällikön tehtävään filosofian maisteri Annastiina Papinahon, 35. Parhaillaan Papinaho toimii kulttuurintuottajana.

Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri ja hän suorittanut myös teologian maisterin opintoja. Papinaholla on vahva kokemus projektihallinnasta, kehittämishankkeista, viestintä- ja tapahtumatuotannosta, sidosryhmäyhteistyöstä sekä hankkeiden taloudenhoidosta ja rahoituksen hauista.

- Tällainen yhteistyöhanke on kiinnostava yhdistelmä uuden toiminnan konseptointia ja ikivanhaa, kuitenkin ajassa elävää, perinnettä, sanoo Papinaho.

Hänestä erityisen inspiroivaa on päästä tekemään moniammatillista työtä eri yhteistyökumppaneiden kanssa.

- Uskon vahvasti dialogisuuteen ja verkostoyhteistyöhön, jossa eri tekijöiden vahvuuksia yhdistämällä syntyy rikas kokonaisuus. Olen varma, että tulevina vuosina pyhiinvaellustoiminta tulee kiinnostamaan yhä useampaa, yhdistyyhän siinä kiehtovalla tavalla matkanteko, hiljentyminen ja luonto kokonaisvaltaiseksi kokemukseksi, Papinaho toteaaa.

Hänen mielestään pyhiinvaellukset ovat kasvava matkailun laji ja se vastaa kuluttajakäyttäytymisen trendiin, jossa etsitään merkityksellisiä, jopa elämää muuttavia elämyksiä ja kokemuksia.

- Turku on luonteva paikka Suomen ensimmäiselle, kansalliselle pyhiinvaelluskeskukselle ja kehittäminen nivoutuu myös tiiviisti Turun kaupungin tavoitteeseen elävästä ja elinvoimaisesta vanhasta kaupungista, sanoo kehityspäällikkö Päivi Pohjolainen Turun kaupungilta.

Hankkeessa luodaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kansallisen pyhiinvaelluskeskuksen toiminnan konsepti ja käynnistetään keskuksen toiminta Turussa. Hankkeen onnistuminen edellyttää yhteistyöverkoston kokoamista paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.

 

Keskus tulee tekemään suomalaisia pyhiinvaellusreittejä tunnetuksi sekä tarjoamaan informaatiota ja palveluita vaeltajille ja paikallisille asukkaille. Keskukseen kootaan sekä olemassa olevia palveluja että uudenlaisia sisältöjä, joita seurakunnat, alueen matkailupalvelutoimijat ja muut toimijat yhdessä tuottavat. Hanketta rahoittavat Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Turun arkkihiippakunta, Porvoon hiippakunta sekä Turun kaupunki.


Hakuajan päättymiseen mennessä pyhiinvaellustoimintaa koordinoivan projektipäällikön tehtävään ilmoittautui 37 kiinnostunutta.

2020-02-14 14:45:00.0