Uutislistaukseen

Kirkonkirjojen tietojen luovuttamisesta perittävät maksut muuttuvat

Kirkkohallituksen täysistunto käsitteli uudestaan kirkonkirjojen tietojen luovuttamisesta perittäviä maksuja kokouksessaan tiistaina 26. marraskuuta. Tämä johtuu siitä, ettei lokakuussa tehdyssä päätöksessä oltu huomioitu digitoidusta aineistoista pyydettävää materiaalia ja niiden maksullisuutta.

Digitoitujen kirkonkirjojen kuvatiedostojen kopioimisesta aiheutuva työ on 45 euroa. Jos kopioimisesta aiheutuu työtä on enemmän kuin 30 minuuttia, veloitetaan lisämaksuna jokaiselta alkavalta 30 minuutin jaksolta 20 euroa.

Lisäksi veloitetaan kirkonkirjoihin perustuvan aineiston kopiosta 9 euroa kuvalta.

Muutoin kirkonkirjojen tietojen luovuttamisesta perittävät maksut kerrottiin lokakuun täysistuntouutisessaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Kirkkohallituksen täysistunto pyytää määräyksestä kirkon laintarkastustoimikunnan lausuntoa.

Hintamuutokset astuvat voimaan ensi vuoden alussa. Kirkon virkatodistuksista veloittamia maksuja tarkistettiin, että ne ovat yhdenmukaisia maistraatin veloittamien maksujen kanssa.

2019-11-26 11:36:00.0