Uutislistaukseen

Kirkolle valitaan uudet päättäjät helmikuussa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokousvaalit ja hiippakuntavaltuustojen vaalit järjestetään 11. helmikuuta.

Kirkolliskokous on kirkon ylin toimielin. Se käsittelee kirkon oppia ja työtä sekä kirkon lainsäädäntöä, hallintoa ja taloutta.

Hiippakuntavaltuusto tukee ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa. Hiippakuntavaltuustolla on muun muassa oikeus tehdä esityksiä kirkolliskokoukselle.

Ehdokasasettelu on käynnissä

Kirkolliskokousvaalien ja hiippakuntavaltuustojen vaalien ehdokasasettelu on käynnissä ja se päättyy 15. marraskuuta kello 16. Ehdokkaita hiippakuntavaltuuston pappisjäseneksi ja kirkolliskokouksen pappisedustajaksi voi asettaa valitsijayhdistys, jonka on perustanut vähintään kolme äänioikeutettua pappia.

Ehdokkaita hiippakuntavaltuuston maallikkojäseneksi ja kirkolliskokouksen maallikkoedustajaksi voi asettaa valitsijayhdistys, jonka on perustanut vähintään kymmenen äänioikeutettua henkilöä.

HiippakuntiaLinkki avautuu uudessa välilehdessä on yhdeksän.

Molemmissa vaaleissa pappisehdokkaaksi voidaan asettaa hiippakunnan pappi. Maallikkoehdokkaaksi voidaan asettaa hiippakunnan seurakunnan maallikkojäsen, joka on vaalikelpoinen seurakunnan luottamustoimeen.

Myös seurakunnan palveluksessa olevat − pappeja lukuun ottamatta − voivat olla ehdokkaina maallikoiden vaalissa.

Kirkolliskokoukseen valitaan 96 edustajaa

Kirkolliskokoukseen valitaan hiippakunnista 96 edustajaa, joista 32 on pappeja ja 64 maallikoita. Kirkolliskokouksen edustajapaikkojen jakautuminen hiippakuntien kesken perustuu hiippakuntien seurakuntien jäsenmääriin.

Hiippakuntavaltuustoon valitaan 14 maallikkojäsentä ja seitsemän pappisjäsentä.

Äänioikeus vaaleissa on seurakuntien luottamushenkilöillä ja hiippakuntien papeilla. Maallikkojäsenten ja -edustajien vaaleissa ovat äänioikeutettuja kirkkovaltuuston tai seurakuntayhtymässä seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston maallikkojäsenet.

Pappisjäsenten ja –edustajien vaaleissa ovat äänioikeutettuja hiippakunnan papit.

Uuden kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston toimikausi on neljä vuotta, 1.5.2020–30.4.2024.

Esittely ehdokasgalleriassa

Sekä kirkolliskokousvaalien että hiippakuntavaltuustovaalien ehdokkailla on mahdollisuus julkaista esittely itsestään ehdokasgalleriassa, joka avataan verkossa tammikuussa.

2019-10-14 14:36:00.0