Uutislistaukseen

"Kirkon on jatkettava osallistumistaan SuomiAreenalle"

Tampereen piispan Matti Revon mukaan kirkon pitää jatkaa SuomiAreenalla nykyisessä järjestäjän roolissaan varsinkin, kun kirkolla on muutenkin vakaa paikkansa yhteiskunnassa ja kun sen toiminta samalla perustuu yhä enemmän vapaaehtoistyön varaan.

–Kirkolla on vahva rooli sekä julkisena tahona että vapaaehtoistyön kohteena ja tämä areena on muutenkin sellainen paikka, jossa ihmiset kohtaavat toinen toisiaan.

Repo itse arvelee, että kirkon teltalle tulevista ainakin useimmilla on jokin linkki kirkkoon jo valmiina, joten valmius jutella papin tai piispan kanssa on jo olemassa.

Piispa toivoo, että jatkossa kirkko pitäisi SuomiAreenalla esillä asioita, jotka koskettavat mahdollisimman laajoja kansankerroksia ja myös kirkon omaa yhteiskunnallista vastuuta, esimerkiksi diakoniaa.

–Eli kaikkia niitä asioita, joita Jeesus piti esillä kiertäessään pitkin Galileaa. Kirkon on Jeesuksen mallin mukaisesti oltava ihmisten luona, syötävä heidän kanssaan, olemaan avoimia heidän kysymyksilleen, kuulemaan heidän huoliaan, parantamaan heidän sairaitaan ja vastustamaan kaikkea sitä pahaa, mitä heidän elämässään saattaa olla.

Piispa Repo on ollut tänään maanantaina kansalaisten tavattavissa Piispan torikahveilla, minkä lisäksi hän vetää Piispan iltahetken illalla Keski-Porin kirkossa.

2019-07-15 15:15:00.0