Uutislistaukseen

Rajatarkastus käyntiin Porin seurakuntayhtymässä

Porin ev.lut. seurakuntayhtymän seurakuntien rajat ollaan ottamassa tarkastelun alle sen selvittämiseksi, onko niitä tarvetta päivittää.

Rajatarkastelua varten on perustettu eri seurakuntaneuvostojen puheenjohtajista ja varapuheenjohtajista, viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä koostuva työryhmä, jonka puheenjohtajaksi on valittu yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Harri Saine.

Työryhmä aloitti työskentelynsä järjestäytymiskokouksella ja tilannekuvan muodostamisella eilen maanantaina.

Porin yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan, Keski-Porin vt. kirkkoherra Heimo Hietasen mukaan edessä oleva rajatarkastelu voisi tukea seurakuntien toimintaa ja vahvistaa seurakuntalaisten identiteettiä, kiteyttää alkuasetelman Porin yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, Keski-Porin vt. kirkkoherra Heimo Hietanen.

Epätietoisuus siitä, mihin seurakuntaan itse kuuluu, on johtanut monenlaisiin sekaannuksiin muun muassa seurakuntavaaleissa äänestämisen yhteydessä.

Aiheesta lisää ensi viikon torstaina 13. kesäkuuta ilmestyvässä Kirkkosanomissa.

2019-06-04 17:23:00.0