Uutislistaukseen

Oopperan kummitus Pori Organin tämänkertainen mykkäelokuva

Alkavan kesän Pori Organ -festivaaleille on tapahtuman taiteellisen johtajan Juhani Romppasen mukaan koottu mukaan sellaisia artisteja ja musiikkiteoksia, jotka voivat päästä oikeuksiinsa Keski-Porin kirkon kaltaisessa katedraalissa suurten sinfonisten urkujen ansiosta.

Avajaiskonsertissa maanantaina 10. kesäkuuta esitettävä brittiläisen säveltäjän David Briggsin Messe pour Saint Sulpice kuullaan Suomessa nyt ensimmäisen kerran.

–Festivaaleilla on suuri kunnia voida esittää Briggsin kaltaisen huippunimen teoksia, joita nyt sitten kuullaankin varsin kattavasti, Romppanen kiittelee.

Briggsillä ja Widorilla on keskinäinen kytkös. Briggsin sävellys on nimittäin luotu Saint Sulpicen kirkon kunniaksi, sillä Widor työskenteli eläissään peräti 64 vuotta kyseisen kirkon urkurina.

–Pitää muistaa, että Ranskassa urkurin virka on elinikäinen.

Urkufestivaalin mykkäelokuvana nähdään tällä kertaa vuonna 1925 valmistunut amerikkalainen The Phantom of The Opera, joka tunnetaan Suomessa paremmin Oopperan kummituksena.

Nyt 14. kerran järjestettävän festivaalin toinen huippunimi on ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva amerikkalainen Stephen Tarp. Hän esittää ranskalaisen Marcel Duprén 2. urkusinfonian.

Pori Organin koko ohjelma löytyy oheisesta liitetiedostosta.

 

https://drive.google.com/file/d/1LFJWyihptlditT-LLy-91dR762_26d6A/view?usp=sharingLinkki avautuu uudessa välilehdessä

2019-05-13 14:24:00.0