Uutislistaukseen

Yleinen mielikuva kirkosta Porissa pääosin hyvä

Nuorisotyö ja lapset on tärkein asia, johon Porin ev.lut. seurakuntayhtymän tulisi suuren yleisön mielestä keskittyä.

Tämä ilmenee Kirkon tunnettavuustutkimuksen Poria koskevien kysymysten vastauksista, joita Porin yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli vaalikauden viimeisessä kokouksessaan keskiviikkona.

Vastaajista peräti 46 prosenttia nosti tämän ykkössijalle. Hopealle ylsivät vanhukset 38 ja pronssille auttaminen 25 prosentin osuuksillaan.

Hengellinen elämä oli tässä luokituksessa viidennellä sijalla prosenttiluvulla 12.

Laatusana hyvä korostui useimmissa vastauksissa, kun vastaajia pyydettiin yhdellä adjektiivilla kuvailemaan Porin ev.lut. seurakuntayhtymää. Näin vastanneita oli 500 vastaajasta 120.

Hopealle ylsi hieman yllättäen Ei osaa sanoa –vastaus, jolla kysymyksen kuittasi noin puolensataa vastaajaa.

 

Terveisiä riitti

Vastaajat saivat myös lähettää seurakuntayhtymälle muitakin terveisiä oman mielensä mukaan. Näissä vastauksissa toistuivat monet sellaiset asiat, joista kirkkoa on ajan saatossa muistutettu.

Tällaisia olivat muun muassa toivomukset hautausmaiden paremmasta hoidosta, vähäosaisten ja vanhusten auttamisesta, tehokkaammasta jalkautumisesta ihmisten keskelle ja seurakuntayhtymän entistä rennommasta otteesta totisuuden tilalle.

Yksi vastaaja totesi, että kirkon täytyisi edustaa jatkuvuutta ja pysyvyyttä tilanteessa, jossa yhteiskunta on jatkuvassa muutoksessa.

Suurempaa terävyyttä Porin ev.lut. seurakuntayhtymältä kaivattiin myös perinteisen avioliittomallin puolustamisessa. Toisaalta vastaajissa oli myös tasa-arvoisen avioliiton puolustajia.

 

Suurimmat mukana

Loppukesän ja syksyn aikana suoritettuun Kirkon tunnettavuustutkimukseen osallistui kaikkiaan 12 suurinta seurakuntaa ja yhtymää pitkin Suomea.

Helsingistä tutkimukseen haastateltiin tuhat ja muista seurakunnista 500 ihmistä.

Wed Dec 12 17:37:00 EET 2018