Kirkollisverotuotoissa maltillinen kasvu
Porin yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi kokouksessaan tänään keskiviikkona ensi vuoden budjetin toiminta- ja taloussuunnitelman sekä vuosia 2027-2029 koskevan taloussuunnitelman laadintaohjeet.
Esitys hyväksyttiin sillä muutoksella, että veronkorotuksesta poistoihin kirjattu 95 000 euroa siirretään yhteisiin varauksiin seurakuntien kesken jaettavaksi ja käytettäväksi niiden oman harkinnan mukaan.
Ensi vuoden tuloslaskelmassa poistojen kokonaismäärä on hieman yli 6,7 miljoonaa euroa, mikä vetää vuoden selvästi miinukselle. Poistoaikoja on lyhennetty Kirkkohallituksen ohjeiden mukaan, ja tästä syntyvä ylimääräinen kuormitus koskee vain ensi vuotta.
Talousarviokehys on laadittu tasapainoiseksi ennen poistoaikojen lyhentämisen tuomia lisämenoja.
Porin ev.lut. seurakuntayhtymän henkilöstömenot kasvavat ensi vuonna kuluvaan vuoteen verrattuna 2,6 prosenttia eli noin 290 000 euroa. Muiden toimintamenojen arvioidaan nousevan keskimäärin viisi prosenttia, ja talousarviossa näiden menojen korotus ensi vuodelle on 339 000 euroa.
Palkankorotusten aiheuttamat menolisäykset on pyritty kattamaan tulojen kasvulla tai menoja sopeuttamalla.
Kuluvan vuoden kirkollisverotuotto on kasvanut viime vuoden ajankohtaan verrattuna maltillisesti. Verotuotot nousivat kuluvan vuoden tammikuussa 5,1 ja helmikuussa 0,8 prosenttia, mutta laskivat maaliskuussa 2,7 ja huhtikuussa 1,6 prosenttia.
Valtionrahoituksen määrä vähenee kuluvana vuonna yhteensä 10,5 prosenttia, mikä tarkoittaa 162 800 euron vähennystä. Porin seurakuntayhtymälle maksettava valtionrahoitus on tänä vuonna 1,4 miljoonaa euroa.
Porin ev.lut. seurakuntayhtymän taloudenhoito edellyttää edelleen konkreettisia ja pitkäjänteisiä sopeuttamistoimia. Seurakuntayhtymän suurin menoerä muodostuu henkilöstökuluista, jotka ovat 66 prosenttia verotuloista.
Tasapaino pyritään säilyttämään myös vuosina 2028–2029 korottamalla verotuloarviota maltillisesti ja vähentämällä toimintamenoja siten, että palkankorotukset ja muut arvioidut kustannuslisäykset voidaan kattaa.
Wed Jun 10 18:14:08 EEST 2026