Valtuusto siunasi Länsi-Porin lisämäärärahan yksimielisesti
Porin yhteinen kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan tänään tiistaina myöntää Länsi-Porin kirkon perusparannusta ja laajennusta varten lisärahaa 1,6 miljoonaa euroa. Näin ollen kokonaisbudjetti kasvaa aiemmasta kolmesta miljoonasta eurosta 4,6 miljoonaan euroon.
Päätös oli yksimielinen eikä asiasta käytetty edes yhtään puuheenvuoroa.
Vuonna 1960 valmistuneen Länsi-Porin kirkon perusparannuksen ja laajennuksen suunnitelmat ja budjetti jouduttiin uusimaan, koska kevään aikana tehdyissä kartoitustöissä on löydetty vielä lisää korjattavaa.
Kiinteistöpäällikkö Arto Huhtasen mukaan korjaushankkeen yhteydessä on purettu tarpeellinen määrää vanhoja rakenteita. Tutkimusten avulla on haettu varmistus sille, ettei havaituista sisäilmaa heikentävistä seikoista jää piileviä ongelmia vastaisen varalle.
Länsi-Porin kirkon perusparannus- ja laajennushankkeen kokonaispinta-ala on kerrosalaltaan 1 433 neliötä, josta ensimmäinen kerros urkuparvineen on 1 159 neliötä. Rakennettavan laajennuksen laajuus on 274 neliötä.
Edellisten lisäksi myös kellarikerrokseen tehdään mittavia korjaustöitä, joiden laajuus on 825 neliötä.
29.4.2025 20.58