Uutislistaukseen

Seurakuntayhtymälle puolentoista miljoonan euron tulos viime vuodelta

Porin ev.lut. seurakuntayhtymä teki viime vuonna puolentoista miljoonan euron suuruisen tuloksen, kun budjetissa oli aikanaan ennakoitu nollatulosta.

Hallinto-, talous- ja henkilöstöpäällikkö Eeva Uusimäen mukaan tulos ei ollut yllätys, koska verotulokertymän reilu ylittyminen budjetoituun nähden oli ennakoitavissa jo hyvissä ajoin viime vuoden aikana. Lopulta verotuloja kertyikin 0,6 miljoonaa euroa budjetoitua enemmän.

–Budjettimme ennakointia on vaikeuttanut nimenomaan se, kun valtiovarainministeriö teki taannoin muutoksia verotusperusteisiin. Sen sijaan omat perusteemme budjetin rakentamiselle olivat alun perinkin realistiset.

Viime vuoden hyvät talousnäkymät myös mahdollistivat seurakuntayhtymälle 865 000 euron lisäbudjetin tekemisen syksylle.

Tässä vaiheessa ei Uusimäen mukaan voida tietää, miten pitkään menossa oleva hyvä kehitys jatkuu, mutta nyt on aika varautua tuleviin investointeihin, jotka sitten nielevätkin paljon rahaa.

Porin yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi tilinpäätöksen kokouksessaan tänään keskiviikkona ja päätti lähettää tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen tilintarkastajien käsittelyyn.

26.3.2025 18.19