Uutislistaukseen

Uudet nettisivut avattu

Porin ev.lut. seurakuntayhtymän uudet nettisivut julkaistiin maanantaina 30. tammikuuta klo 10.

Uudet nettisivut on toteutettu seurakuntien tarpeisiin suunnitellulla ja räätälöidyllä Lukkari-julkaisujärjestelmällä. Lukkarilla tehdyt verkkosivustot mukautuvat automaattisesti erikokoisiin päätelaitteisiin, eli ne toimivat sujuvasti myös älypuhelimilla ja tableteilla.

Sivuilla on mm. tapahtumakalenteri, josta seurakuntalaiset voivat eri hakutavoin etsiä itseä kiinnostavia tilaisuuksia. Toiminnan lisäksi sivuilta löytyy esimerkiksi kattava tietopaketti kirkollisista perhejuhlista, seurakunnan palveluista sekä kirkoista ja muista seurakunnan tiloista.

Lukkarilla tehdyn nettisivun on julkaissut jo noin sata seurakuntaa tai seurakuntayhtymää.
— Uusi sivusto antaa meidän viestintäämme uusia mahdollisuuksia. Paitsi että sivusto muuttuu itsessään monipuolisemmaksi ja modernimmaksi, niin jatkossa myös sen ajantasaisuus paranee, Porin ev.lut. seurakuntien viestintäpäällikkö Matti Kuhna pohtii.

Seurakuntayhtymän työntekijöitä on tammikuun aikana koulutettu Lukkarin käyttöä varten. Viestintäyksikössä on myös varauduttu siihen, että uuden sivuston edellyttämä sisäänajo saattaa kestää koko kevään ajan.

Seurakunnista ensimmäisenä Lukkarin otti käyttöönsä Seinäjoki lokakuussa 2014.

2017-01-30 10:00:01.0