Tuomiokapitulin pappisasessoriksi rovasti Anna-Kaisa Hautala
Arkkihiippakunnan papit ja lehtorit ovat tänään torstaina 2. helmikuuta valinneet Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessoriksi ensimmäiselle kolmivuotiskaudelle Kankaanpään seurakunnan Honkajoen kappeliseurakunnan kappalaisen, rovasti Anna-Kaisa Hautalan. Hän sai 56,9 prosenttia annetuista äänistä. Äänestysprosentti oli 34,1 prosenttia. Vaalin tulos on vahvistamaton.
Hautala on työskennellyt Kankaanpään seurakunnan kappalaisena vuoden 2022 alusta. Sitä ennen hän oli Lavian seurakunnan kirkkoherrana vuosina 2004–2019 ja Säkylä-Köyliön seurakunnan vs. kirkkoherrana vuosina 2019–2021. Hautala on toiminut useampaan otteeseen lääninrovastin viransijaisena Porin ja Ala-Satakunnan rovastikunnissa. Hautala on vihitty papiksi vuonna 1995.
Pappisasessorin tehtävä on osa-aikainen ja sitä hoidetaan oman viran ohella. Asessorin kausi on kolmivuotinen ja kausia voi olla yhteensä kaksi. Pappisasessorin tehtäviin kuuluu valmistella tuomiokapitulin kokouksen asioita ja ottaa osaa päätöksen tekoon. Lisäksi asessori osallistuu seurakuntiin tehtäviin piispantarkastuksiin. Hän on mukana myös uusien pappien vihkimisessä ja koulutuksessa. Tuomiokapitulin kollegioon kuuluu kaksi pappisasessoria.
Pappisasessoriksi on kelpoinen seurakunnan tai seurakuntayhtymän virkasuhteessa oleva pappi, joka on suorittanut ylemmän pastoraalitutkinnon.
Hautalan ensimmäinen kolmivuotiskausi Turun arkkihiippakunnan pappisasessorina alkaa 1. kesäkuuta. Tuomiokapitulin toinen pappisasessori on Naantalin seurakunnan kirkkoherra Jani Kairavuo, joka aloitti tehtävässä 1.3.2022.
2.2.2023 14.16