Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tervetuloa tutustumaan Porin Teljän seurakunta lapsille ja perheille fb-sivuille.
Me perhetyössä olemme perheiden rinnalla niin arjessa kuin pyhässä, ilossa ja surussa.
Perhetyö on laaja-alaista toimintaa vauvasta vaariin. Perhetyö on monipuolista toimintaa perheitä tukien kristillisellä arvopohjalla. Perheiden rinnalla kulkemista, kuunnellen ja tukien arjenkysymyksissä, kaste- ja kasvatuskumppanuudessa.
Kutsumme perheitä seurakunnan tilaisuuksiin, tapahtumiin ja erityisesti sunnuntaisin järjestettäviin jumalapalveluksiin Teljän kirkolle klo 10.
Kastettu lapsi voi osallistua ehtoolliselle yhdessä saattajansa kanssa, kun hänelle on kerrottu ehtoollisen merkityksestä. Ikärajaa ehtoolliselle ei ole. Alttarilla lapsi voi saada myös siunauksen.
Porin Teljän kirkon kirkkosalin hiljainen leikkinurkkaus Nooan arkki voi houkutella lasta myös oleilemaan ja lueskelemaan kirjoja Jumalanpalveluksen aikana yksin tai yhdessä vanhemman kanssa.
Lapsille on oma pyhäkoulu jumalanpalveluksen aikana Teljän kirkolla. Pyhäkouluista ja paikoista enemmän pyhäkoulun sivuilla.
Ohessa näet syksyn 2023 vikottaisen kausisuunnitelman lapsille ja perheille- toiminnassa
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Kuvaa klikkaamalla avautuu uuteen ikkunaan Porin Teljän seurakunnan Toimintaa lapsille ja perheille -esite.
Tule leikkimään ja liikkumaan ! Koko perheen voimin tai 3-8-vuotias lapsi voi jäädä itsekseen:Kalaholman kerhohuoneella Sarin kanssa keskiviikkoisin 16.8. alkaen 17-19.00 . Nimensä mukaisesti leikimme ja liikumme illan aikana vaihtelevin teemoin ja välinen .
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä