Mitä on vapaaehtoistyö?

Jos Sinulla on hetki aikaa tehdä hyvää, tule mukaan vapaaehtoistoimintaan!

Vapaaehtoistyössä saat ja annat samanaikaisesti. Pääset auttamaan konkreettisesti, voit käyttää omia taitojasi, saat uusia ystäviä ja antoisaa tekemistä - vapaaehtoisena olet osa yhteisöä. Vapaaehtoistyötä tehdään sananmukaisesti vapaaehtoisesti. Toimintaan tullaan mukaan omasta tahdosta ja vapaaehtoistyön voi myös aina lopettaa halutessaan – työn kesto riippuu tehtävästä ja sinusta; joskus vapaaehtoistyötä tehdään vain yksi päivä, joskus toiminnassa ollaan mukana useita vuosia.

Seurakunnissa on tarjolla monenlaista vapaaehtoistoimintaa. Vain kokeilemalla erilaisia tehtäviä voi tietää mistä pitää ja mikä itselle sopii. Omat kiinnostuksenkohteet ja voimavarat on hyödyllistä pitää mielessä. Aluksi voi kokeilla jotain pienimuotoista, esimerkiksi kertaluontoista tehtävää. Samalla voi tutustua paremmin koko toimintaan. Moni vapaaehtoistehtävien tarjoaja järjestää myös perehdytyksiä, joiden avulla/kautta vapaaehtoistyöstä kiinnostunut pääsee helpommin mukaan toimintaan.

Tänä päivänä vapaaehtoistyö voi olla esim. some-päivitysten tekemistä tai valokuvaamista. Vai kiinnostaisiko sinua olla mukana esim. kansainvälisessä diakoniassa ja lähetystyössä, erilaisten ryhmien vetäjänä, yhteinen keittiö -toiminnassa, kuorossa, Tuomasmessussa tai muussa musiikkitoiminnassa, leipomassa, kahvinkeitossa, kertaluonteisesti lipaskerääjänä, avustamassa messuissa jne.

Älä anna meidän määritellä, mitä haluat tehdä. Pohdi omaa osaamistasi ja kiinnostuksen kohteita. Miten voisit antaa ne seurakunnan käyttöön? Juuri sinulla saattaa olla osaamista tai idea, joka aloittaa seurakunnassa jotain täysin uutta ja ihmeellistä.

Ota yhteyttä ja kerro, mitä Sinä haluaisit tehdä!