Uutislistaukseen

Työhyvinvointikyselyn vastausprosentti 68

Työyksiköiden tavoitteet ovat selvillä ja työyksiköissä toimitaan yhteisesti sovittujen toimintatapojen mukaisesti. Oma työ koetaan mielekkääksi ja sen tekemiseen on riittävästi aikaa. Työssä jaksaminen on hyvällä tasolla. Työntekijät kokevat olevansa vahvoja ja tarmokkaita.

Tämä käy ilmi Porin ev.lut. seurakuntayhtymässä tämän syksyn aikana toteutetussa työhyvinvointikyselyssä, jonka vastausprosentti oli 68.

Suurin osa vastaajista (82 %) on sitä mieltä, että edistää omalla toiminnallaan hyvää työilmapiiriä. Työyhteisöjen ilmapiirin luottamuksellisuudessa olisi kuitenkin vastausten perusteella parannettavaa. Ristiriitojen käsitteleminen ja ratkaiseminen asetettiin vuonna 2018 laaditun kyselyn tulosten perusteella kehittämisen kohteeksi ja vastausten perusteella kehittämistyötä on edelleen jatkettava.

Työntekijät toivovat, että työyksiköiden välistä yhteistyötä kehitettäisiin toimivammaksi. Toiminta työyhteisöissä koetaan kokonaisuudessaan hyvänä, mutta avoimuuden ja luottamuksen lisäämistä toivotaan.

Lähiesimiestyö koetaan melko hyvänä. Lähiesimiestä pidetään luotettavana ja koetaan, että esimies tukee työntekijän työssä jaksamista. Esimiehen toiminta koetaan pääasiassa puolueettomana. Työntekijät toivovat, että lähiesimiehet olisivat avoimempia ja useammin tavoitettavissa.

Työhyvinvointikysely toteutettiin toisen kerran Kevan tarjoamalla alustalla. Kysymykset ovat monivalintakysymyksiä. Avoimia kysymyksiä ei pysty tekemään.

Porin yhteinen kirkkoneuvosto merkitsi kyselyn tulokset tiedoksi kokouksessaan tänään keskiviikkona.

Wed Dec 01 19:47:42 EET 2021