Uutislistaukseen

Porin aluekeskusrekisterin toimipiste Saloon sai sinetin

Saloon kaavailtu Porin aluekeskusrekisterin toimipiste sai lopullisen sinetin tänään keskiviikkona Porin yhteisessä kirkkovaltuustossa. Toimipiste perustetaan Saloon 1.1.2022 ensi vuoden alusta alkaen.

Toimipisteen toiminta on verkostomaista. Porissa on aluekeskusrekisterin toimisto, johon sijoittuu aluekeskusrekisterinjohtaja, työnjohdosta vastaava rekisterinhoitaja ja asiantuntija- sekä palveluhenkilöstöä. Raumalla ja Salossa on aluekeskusrekisterin toimipisteet, joihin kumpaankin sijoittuu kolme työntekijää, yksi heistä toimii rekisterisihteerinä.

Mikäli aluekeskusrekisteri laajenee, kuhunkin uuteen toimipisteeseen sijoittuu myös kolme työntekijää. Kaikissa toimipisteissä on asiantuntijatyötä koordinoiva ja ohjaava rekisterisihteeri, Porissa heitä on kaksi. Rekisterisihteerit muodostavat rekisterinhoitajan johdolla aluekeskusrekisterin asiantuntijaverkoston.

Yhteisen kirkkovaltuuston päätös lähetetään tiedoksi Salon seurakunnalle, Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulille, Porin aluekeskusrekisterin asiakasseurakunnille, Porin aluekeskusrekisterin asiakasseurakunniksi tulevan vuoden alusta tuleville seurakunnille, kirkkohallitukselle ja Ala-Satakunnan rovastikunnan vs. lääninrovastille.

2021-10-13 20:13:42.0