Satakunnan alueella on tuomiokapitulin ohjeistuksen mukaan mahdollista järjestää 1. kesäkuuta alkaen seurakuntien tilaisuuksia ilman henkilörajoituksia edellyttäen, että ne voidaan järjestää terveysturvallisesti.

Facebookissa ovat

Kirkkoporissa.fi-etusivulla on linkki, ”Hartauksia verkossa”, josta löytyy listattuna kaikki Porin ev.lut. seurakuntien kuluvan viikon sunnuntain jumalanpalvelukset sekä linkit seurakuntien sometileille, joiden kautta voit mm. seurata jumalanpalveluksien striimauksia. Samasta linkistä löytyvät myös valtakunnallisen verkon jumalanpalvelukset.

Uutislistaukseen

DIAK:in Porin yksikkö näyttäisi sittenkin välttävän lopettamisen

13.5.2021 09.57

Tiilimäellä sijaitseva Diakonia-ammattikorkeakoulun Porin yksikkö näyttäisi tässä vaiheessa välttävän lopettamisuhan.

Diakonia-ammattikorkeakoulun hallitus valitsi maanantaina toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntusen esittämästä kymmenestä vaihtoehtoisesta kampusrakenne-ehdotuksesta kolme jatkovalmisteluun.

Yhteistä vaihtoehdoille on, että jokaisessa on mukana Porin kampus.

DIAK ilmoitti jo vuosi sitten tammikuussa keskittävänsä toimintansa kolmelle kampukselle.

Diakilla on tällä hetkellä kampustoimintaa viidellä paikkakunnalla: Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa.

Yhteistä jatkovalmisteluun valituille vaihtoehdoille on se, että toiminnan kehittämistä jatkettaisiin Helsingin-, Oulun- ja Porin-kampuksilla samalla kun kehitetään uutta liikkuvan kampuksen mallia.

Pieksämäen- ja Porin-kampusten osalta Diak jatkaa neuvotteluja erityisesti tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistamiseksi.

Heikoimmin suunnitelmissa käy Diakin Turun kampukselle. Diakin Turkuun keskitetty tulkkikoulutus ollaankin siirtämässä Helsinkiin.

Asiasta uutisoi torstaina Satakunnan Kansa.