Uutislistaukseen

Tuomiokapitulin pappisasessorina jatkaa Teljän kirkkoherra Kaisa Huhtala

Arkkihiippakunnan papit ja lehtorit ovat tänään torstaina 2. huhtikuuta valinneet Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessoriksi toiselle kolmivuotiskaudelle Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtalan. Hän sai 56,8 % annetuista äänistä. Äänestysprosentti oli 26 %. Vaalin tulos on vahvistamaton.

Kaisa Huhtala on työskennellyt Porin Teljän seurakunnan kirkkoherrana vuodesta 2011 lukien. Aiemmin hän on ollut Pihlavan seurakunnan nuorisopappina vuosina 1990-1999 ja Porin ev.lut. seurakuntayhtymän keskusrekisterin johtajana vuosina 2000-2011. Hänet on vihitty papiksi vuonna 1988.

Pappisasessorin tehtävä on osa-aikainen ja sitä hoidetaan oman viran ohella. Asessorin kausi on kolmivuotinen ja kausia voi olla kaksi peräkkäin. Pappisasessorin tehtäviin kuuluu valmistella tuomiokapitulin päätöksiä ja ottaa osaa päätöksen tekoon.

Lisäksi asessori osallistuu seurakuntiin tehtäviin piispantarkastuksiin. Hän on mukana myös uusien pappien vihkimisessä ja koulutuksessa. Tuomiokapitulin kollegioon kuuluu kaksi pappisasessoria.

Pappisasessoriksi on kelpoinen seurakunnan tai seurakuntayhtymän virkasuhteessa oleva pappi, joka on suorittanut ylemmän pastoraalitutkinnon.

Kaisa Huhtalan toinen kolmivuotiskausi Turun arkkihiippakunnan pappisasessorina alkaa kesäkuun alussa. Tuomiokapitulin toinen pappisasessori on Raision seurakunnan kirkkoherra Sari Lehti, joka aloitti tehtävässä 1.3.2016.

Thu Apr 02 14:33:30 EEST 2020