Uutislistaukseen

Kesän SuomiAreena peruttu koronaepidemian takia

SuomiAreenaa ei järjestetä ensi kesänä koronavirusepidemian takia. MTV ja Porin kaupunki peruuttavat ensi kesän SuomiAreena-tapahtuman koronavirusepidemian takia.

Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena olisi järjestetty Porissa 13. - 17. heinäkuuta. Asiantuntija-arvioiden mukaan koronavirusepidemia voi kestää Suomessa pitkälle kesään asti, jolloin päällimmäiseksi kysymykseksi on noussut se, voidaanko keskustelutapahtumaa järjestää turvallisesti.

SuomiAreena on seurannut tiiviisti koronavirustilanteen kehittymistä sekä globaalisti että kotimaassa. Tapahtuman järjestävät MTV ja Porin kaupunki reagoivat vaikeassa tilanteessa.

”Meillä on vastuu meidän järjestäjille, kumppaneille ja yleisölle. Lopputulos on erittäin ikävä kaikkien kannalta, mutta ymmärrettävä kokonaistilanne huomioiden”, sanoo SuomiAreenan vastaava tuottaja Johanna Tuuri.

”Tässä äärettömän haastavassa tilanteessa meidän on kannettava vastuumme ja siihen olemme valmiit. Tämäkin päätös tehdään raskain mielin, mutta ihmisten terveys menee nyt kaiken muun edelle. Keskustelulle ja vuorovaikutukselle tulee varmasti aikansa tulevina vuosina”, toteaa Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Myös evankelis-luterilainen kirkko on ollut yksi tapahtuman osallistujista jo vuosien ajan. Kirkon ohjelmaa suunnitteli tulevalle kesälle Kirkkohallituksen, Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin ja Porin ev.lut. seurakuntayhtymän edustajista koottu työryhmä.

2020-03-27 09:32:00.0