Uutislistaukseen

Ehtoollisen viettämisestä pääsiäisen aikaan annettu ohjeet

Piispat ovat keskustelleet ehtoollisen vietosta poikkeusolojen vallitessa niissä jumalanpalveluksissa, jotka järjestetään kiirastorstaista toiseen pääsiäispäivään. Muiden jumalanpalveluksien osalta ei tässä vaiheessa anneta uusia ohjeita.

Nyt hyväksytyt linjaukset perustuvat siihen turvallisuustilanteeseen, joka vallitsi aamupäivällä 25. maaliskuuta, ja sen mukaisiin viranomaismääräyksiin ja -ohjeisiin.

Kiirastorstain ja pääsiäisen jumalanpalveluksissa voidaan valmistautua viettämään ehtoollista edellyttäen, että seuraavia periaatteita noudatetaan.-Messun toimittamiseen osallistuu enintään 10 henkilöä, joilla kullakin on siinä oma tehtävänsä ja jotka edustavat seurakuntaa monipuolisesti.

Messun toimittamiseen riittää yksi pappi. Mielikuvaa ”etuoikeutetuista” tulee välttää.-

Messussa noudatetaan turvavälejä ja kaiken kaikkiaan erittäin tarkkaa hygieniaa, jonka noudattaminen saa myös näkyä.

Suoratoistetussa messussa on lisäksi otettava huomioon seuraavat tekijät. -Messun ei tule tukea kokemusta tai tulkintaa, jonka mukaan se olisi vain työntekijöiden saati pappien juhla. Kameran suuntaa ehtoollisen vieton kestäessä on syytä harkita.- Vaikka moni seurakuntalainen kaipaisikin ehtoollisyhteyttä, suoratoistetun messun seuraaminen ei anna mahdollisuutta siihen, että ehtoollistavoitaisiin nauttia kotona jonkinlaisen virtuaalikonsekraation tms. perusteella.

Yhteyden kaipuulle voidaan tehdä oikeutta siten, että ehtoollista vietettäessä luetaan ja ehkä näytetään myös tekstinä esimerkiksi seuraava rukous: Herra Jeesus,uskon, että olet läsnä sakramentissasi ja tahtoisin ottaa sinut siinä vastaan kuin juhlavieraan. Koska juuri nyt en voi, rukoilen sinua: tule silti luokseni Vapahtajana, syntien anteeksiantajana ja lohduttajana. Tahdon seurata sinua, Jumalan Karitsa, minne ikinä minut vietkin, ja rakastaa sinua yli kaiken, ja lähimmäistäni niin kuin itseäni. Ole ylistetty, Herra Jeesus Kristus! Aamen.

Hiljaisen viikon ja pääsiäisen jumalanpalveluksiin on kirkkohallitukselta tulossa valmista rukous-ym. materiaalia

2020-03-25 18:02:28.0