Uutislistaukseen

Tuomiokapituli ottaa konsultin avuksi Kokemäelle

14.2.2020 14.39

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on päättänyt taannoisessa kokouksessaan määrätä piispan sopivaksi katsoman henkilön selvittämään, kohdistuuko kirkkoherra Hannu Tomperiin hänen työssään työturvallisuuslain 28 §:ssä tarkoitettua häirintää ja epäasiallista kohtelua sekä selvittämään seurakunnan johdon ja luottamushenkilöiden välisen yhteistyön haasteita.

Piispa Kaarlo Kalliala on kutsunut tehtävään Ari Hukarin.

Hukari on tutustunut sekä kirjalliseen aineistoon että haastatellut luottamushenkilöitä ja työntekijöitä ja työskennellyt heidän kanssaan yhdessä.

Selvityshenkilö on tunnistanut kirkkoherran ja luottamushenkilöiden välisessä yhteistyössä kolme kipupistettä. Ensimmäinen koskee ristiriitoja ja näkemyseroja kiinteistöstrategiasta ja kiinteistöistä sekä siitä, mitä niistä korjataan. Toinen liittyy julkiseen keskusteluun, joka paikallisessa ja alueellisessa mediassa on ollut negatiivista. Mielipidekirjoittelu on ollut repivää, eri osapuolia loukkaavaa ja mustamaalaavaa sekä seurakuntaa vahingoittavaa.

Kolmas liittyy hallinto- ja päätöksentekoprosesseihin sekä kokoustyöskentelyyn päätöksentekoelimissä.

Yhteistä tahtoa löytyy

Selvittäjä katsoo, että vastuunkantajilla Kokemäellä on halua korjata aiheutunut tilanne ja että kaikilla osapuolilla on vilpitön halu toimia seurakunnan parhaaksi. Kriisiin eri tavalla osallistuneet ovat ilmaisseet halunsa löytää sovinnollisen tien eteenpäin.

Piispa Kaarlo Kalliala on antanut Hukarille tehtävän jatkaa seurakunnan tukena.

Konsultin kanssa järjestetään kirkkoneuvoston hallintomenettelyä, viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden roolia, työnjakoa ja yhteistyötä selkiyttävä työpaja. Toiseksi selkiytetään johtokuntien ja valmistelevien työryhmien roolia ja toimenkuvia.

Kokemäen seurakuntaan perustetaan johtoryhmä ja luodaan sille selkeä tehtävänkuva. Tavoitteena on myös mahdollistaa luottamushenkilöiden asiantuntemuksen hyödyntäminen.

Kolmanneksi kuvataan kirkkoherran ja talouspäällikön vastuunjakoa ja avataan keskustelu kirkkoneuvoston puheenjohtajuudesta ja tutkitaan siihen liittyviä vaihtoehtoja. Keskustelun tavoite on rakentaa uudestaan kirkkoneuvoston ja kirkkoherran välinen yhteistyö ja luottamus.

Neljänneksi järjestetään konsultin ohjauksessa erillinen työpaja, jotta viestintäsuunnitelman hyvät periaatteet saadaan käytännössä toimimaan.