Uutislistaukseen

Kirkko tuttuun tapaan heinäkuussa mukana SuomiAreenalla

SuomiAreena tulee jälleen heinäkuussa! 11.-15.7. nähdään ja kuullaan yhteiskunnallisia ja ajankohtaisia keskusteluja aiheesta kuin aiheesta.

Heti maanantaina Yhteisvastuukeräys järjestää klo 16-16.45 Porin Kaupungintalon pihalla paneelin Nuorten hälyttävä ahdistus – nyt on ratkaisujen aika. Jaakko Loikkasen juontamassa tilaisuudessa puhumassa ovat Vihreiden varapuheenjohtaja Fatim Diarra, Sosiaalidemokraattiset Naiset ry:n puheenjohtaja Pinja Perholehto, Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori Niina Junttila ja Suomen ev.lut. kirkon arkkipiispa Tapio Luoma.

Suomen ev.lut. kirkon järjestämä BePop-asiantuntijakeskuksessa tiistaina 12.7. klo 15 pidettävä paneelikeskustelu kulkee tänä vuonna otsikolla Anna aikaa – ettei kukaan jäisi yksin. Paneelin teemana on nuorten mielenterveys ja hyvinvointi. Puhujina paneelissa on opetusministeri Li Andersson, arkkipiispa Tapio Luoma, Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Lukas Virtala ja Kaarisillan yhtenäiskoulun rehtori Johanna Siitari. Paneelin juontaa Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala.

Järjestöyhteistyönä järjestettävä Millaista on olla köyhä? -teemainen Erilainen mingle pidetään Keski-Porin kirkossa tiistaina 12.7. klo 16 alkaen. Mukana minglessä arkkipiispa Tapio Luoma. Kokemusasiantuntijat kertovat, millaista on olla köyhä 2020-luvulla. Tilaisuudessa mukana myös musiikkia ja teatteria.

Piispan iltahetkiä järjestetään Keski-Porin kirkossa tiistaina, keskiviikkona ja torstaina klo 19-20. Tiistain tilaisuudessa arkkipiispa Tapio Luoma vieraanaan Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Siiri Somerkero, keskiviikkona kenttäpiispa Pekka Särkiö ja torstaina piispa Jari Jolkkonen.

Porin ev.lut. seurakuntayhtymä on mukana myös Porin torilla sijaitsevalla Kansalaistorilla. Osa Kansalaistoria on Piispan torikahvit tiistaina, keskiviikkona ja torstaina klo 10-11. Torikahveilla on mukana tiistaina arkkipiispa Tapio Luoma, keskiviikkona kenttäpiispa Pekka Särkiö ja torstaina piispa Jari Jolkkonen.

Kaikkien Porin viiden seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset päivystävät vuoropäivin kansalaistorilla sijaitsevalla seurakuntayhtymän teltalla maanantaista torstaihin kello 10-17 ja perjantaina klo 10-14.

Kirkkovene on kirkon kohtauspaikka SuomiAreenalla. Veneessä soutaa ja huopaa ajankohtaisista asioista keskustelijoita puolesta ja vastaan.

Wed Jun 15 14:13:00 EEST 2022