Talousneuvontaa


Seurakunnan tarjoaman talousneuvonnan tavoitteena on löytää keinoja raha-asioiden ja talouden hallintaan. Tämä tarkoittaa talous- ja velkatilanteen selvittämistä yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa, ratkaisujen pohtimista ja tarpeen mukaan pitkäkestoistakin tilanteen seurantaa.


Maksu- ja talousvaikeuksissa on hyvä selvittää ensin Kelan mahdolliset etuudet, erityisesti toimeentulotuki. Lisäksi on hyvä olla yhteydessä Porin kaupungin sosiaalitoimeen tai velkaneuvontaan. Myös näihin asioihin voit pyytää apua diakoniatyöntekijältä. On myös hyvä muistaa, että usein asioissa pääsee eteenpäin olemalla itse aktiivinen ja ottamalla yhteyttä hyvissä ajoin tai heti ongelman ilmettyä velkojaan / laskuttajaan. Tällöin on paremmat mahdollisuudet keskustella esimerkiksi maksusuunnitelmasta.


Myös seurakunnan diakoniatyöllä on mahdollisuus avustaa akuutissa hätätilanteessa.
Seurakunnan diakoniatyön tavoitteena on, että taloudellinen avustus

  • auttaa akuutin hätätilanteen yli
  • vaikuttaa pysyvän positiivisen muutoksen taloustilanteeseen

Huomiothan, että seurakuntamme taloudellinen avustaminen on tarkoitettu seurakuntamme alueellamme asuville henkilöille.


Ota yhteyttä, niin sovitaan tapaamisaika.
 

Kuvituskuva.

Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne.

(Hepr. 13:16)