Uutislistaukseen

Taloustoteutuma budjetoitua parempi

Porin ev.lut. seurakuntayhtymän tammi-syyskuun tulos on 69 500 euroa positiivinen ja on samalla budjetoituun nähden yli 0,8 miljoonaa euroa parempi.

Vaikka tulos on sinällään hyvä, on se silti vuodentakaista selvästi heikompi vähentyneiden verotulojen vuoksi.

Vuoden loppua kohden tulos voi parantua, mikäli verotuloja kertyy normaalisti tai normaalia paremmin.

Näin ei kuitenkaan näytä käyvän, sillä seurakuntayhtymän kuluvan vuoden verotulot ovat jäämässä arvioidusta noin 0,2-0,5 miljoonalla eurolla.

Verotuloja kertyi syyskuun loppuun mennessä hieman yli 12 miljoonaa euroa, mikä on 9,8 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Yksi syy tulojen vähentymiseen ovat olleet muutokset verotulojen tilitysaikatauluissa.

Koko vuodelle on verotuloja budjetoitu tulevaksi hieman vajaat 14 miljoonaa euroa.

Wed Nov 20 17:26:00 EET 2019