Uutislistaukseen

Oulun piispa Samuel Salmi eläkkeelle ensi syksynä

Piispa Samuel Salmi on ilmoittanut siirtyvänsä eläkkeelle 1.11.2018.  Piispa Salmi on hoitanut Oulun hiippakunnan piispan virkaa vuodesta 2001 lähtien. 
Muoniossa syntynyt Salmi vihittiin papiksi Oulun hiippakuntaan vuonna 1974. Hän on tähänastisella urallaan toiminut seurakuntapappina Oulussa, Ylitornion kristillisen opiston rehtorina, Turun arkkihiippakunnan tehtävissä pääsihteerinä, pappisasessorina sekä tuomiorovastikunnan lääninrovastina ja Turun Katariinan seurakunnan kirkkoherran virassa. 

-Kiitän kaikista ihmisistä, jotka ovat iloiten rakentaneet tätä kaunista pohjoista maata ja sen henkistä ja hengellistä elämää yhdessä kanssani, piispa Salmi toteaa hiippakunnalle ja tuomiokapitulille osoittamassaan kirjeessä.

Piispanvaalin järjestelyt käynnistyvät tammikuussa 2018. Alustavan arvion mukaan vaali toimitetaan elo-syyskuussa 2018. 

2017-12-14 10:58:55.0