Teemu Laajasalo Helsingin piispaksi

17.8.2017 08.35

Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo on valittu ylivoimaisella ääntenenemmistöllä Helsingin piispaksi keskiviikkona 16. elokuuta järjestetyssä Helsingin hiippakunnan piispanvaalissa. Hän sai yli puolet eli 51,1 prosenttia annetuista äänistä.
Piispanvaalin vahvistetussa tuloslaskennassa äänimäärät jakautuivat kolmen ehdokkaan kesken seuraavasti: Teemu Laajasalo sai yhteensä 795 ääntä, Jaana Hallamaa 388 ääntä ja Kaisamari Hintikka 359 ääntä.
Äänioikeus oli hiippakunnan papeilla sekä samalla määrällä seurakuntien valitsemilla maallikkojäsenillä. Äänioikeutettuja oli yhteensä 1 788. Äänestysprosentti oli 86,8.
Uusi piispa aloittaa tehtävässään marraskuun alussa. Piispan virkaan vihkimys järjestetään Helsingin tuomiokirkossa 12. marraskuuta.
Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherra, kasvatustieteiden tohtori, teologian maisteri Teemu Laajasalo on syntynyt vuonna 1974. Laajasalo vihittiin papiksi vuonna 1997.
Kallion seurakunnan kirkkoherrana hän on toiminut vuodesta 2013. Virkansa ohella hän on toiminut myös Helsingin seurakuntayhtymän johtajana.

« Uutislistaukseen